yläpalkin taustakuva
sarakkeen taustakuva
Maahinen-kirjan kansi

Maahinen - satu aikuisille


Alpo Tiilikka 2012
ISBN 978-952-93-0006-8
A5, 240 sivua

He tuijottivat herkeämättä sisään eivätkä huomanneet tulijaa. Heidän suuret pottunenänsä olivat melkein ruudussa kiinni, toistensa vieressäotsakarvojen alla olevat pikimustat silmät tuijottivat televisiota. Tulija asettui muiden taakse, niin että hänelläkin oli hyvä näköala televisioon.Hetken päästä muut havaitsivat hänet.

– Murmuli! Hyvä että tulit. Me emme saa selvää.
– Mistä te ette saa selvää?
– Kyllä sinä tiedät. Teksteistä. Minä ehdin lukea vain pari sanaa ennenkuin teksti vaihtuu. Rockboy ei osaa lukea mitään.
– Osaanhan minä, ainakin ”Kanit ja ...”.
– Pyh! Lue Murmuli!
Murmuliksi puhuteltu alkoi lukea tekstejä ...

Maahinen on satukirja. Siinä kerrotaan satuolennoista, maahisista, peikoista ja muista. Sellaisista olennoista, joita useimmat ihmiset eivät ole koskaan nähneet, ja joista he uskovat, että sellaisia ei ole olemassakaan. Vanhat kertomukset todistavat muuta. Ihmiset olivat tonttujen, maahisten ja muun maan väen kanssa jatkuvasti tekemisissä. Mihin maan väki hävisi? Ei mihinkään. He joutuivat piiloutumaan ihmisten näkymättömiin, mutta elivät edelleen muuten kuten ennenkin. Näin jatkui vuosisatojen ajan. Ihmiset elivätelämäänsä, maahiset elivät omaansa. Maahiset piiloutuivat maan alla oleviin asuntoihinsa niin tarkasti, että vain harvat ihmiset heistä tiesivät. Mutta maahiset tiesivät ja tunsivat kyllä ihmiset.

Nuoret maahiset katselivat televisiota ihmisten ikkunoiden takana. Heidän alkoi tehdä mieli tavaroita, joita he näkivät. He halusivat elää kuten nuo onnelliset ihmiset elivät televisiossa. Vanhat ja nuoret maahiset joutuivat riitaan siitä, miten piti elää ja toimia. Ihmiset hämmästyivät ja suuttuivat, kun tavaroita alkoi hävitä. Ketut ovat käyneet röyhkeiksi, he sanoivat.

Makasiinin edusta oli täynnä tyhjiä pahvipakkauksia, ryppyisiä papereita, revittyjä pahvilaatikoita ja kaikenlaista tavaraa. Roskisten auki retkottavat luukut todistivat, mistä sotku oli kotoisin.

– Jo on perkelettä! Illalla kaikki oli siististi, kun lähdin. Kuka ihme tällaista on tehnyt? Nuorisoko täällä on mellastanut?
- Ketut, ketut täällä ovat käyneet.
- Miten ketut muka avaisivat roskalaatikot ja heittelisivät roskia pitkin?
– Täällä on tavallista taitavampia kettuja. Susiharjulla ne asuvat. Tien tuolla puolella metsän takana.

Murmuli oli nuori maahinen, yhtä altis houkutuksille kuin muutkin. Mutta hänen kasvattiäitinsä Katrilli oli opettanut hänelle, miten maahisen piti elää. Murmuli joutui valitsemaan. Maahinen-kirja kertoo, kuinka Murmuli, hänen kasvinkumppaninsa Kuunvalo ja muutamat muut maahiset selvisivät yhä vaikeammaksi käyvässä tilanteessa maahisten perinteisen elintavan ja ihmisten ennakkoluulojen ristiriidassa. Onneksi hänellä oli ystäviä apunaan. Peikot ja tontut olivat maahisten puolella. Ja kuka oli Hiisi, tuo salaperäinen linnanherra, melkein ihminen, mutta ei ihan?

– Kuinka kaunista!

Lause lipsahti Kuunvalon suusta hänen itsensä tajuamatta, että oli puhunut ääneen.

– Täällähän on niin arkista ja kulunutta, mutta on mukava kuulla, että pidät vaatimattomasta majapaikastani.

Pöydän takana seisoja hymyili Kuunvalolle niin, että kaksi riviä teräväkärkisiä hampaita näkyi. Mies ei muistuttanut maahista, enemmänkin hän oli ihmisen näköinen. Kuunvalo säikähti luullen, että siinä seisoi ihminen. Samantien hän tajusi, että hänen edessään oli Hiisi, henkilö josta hän oli kuullut niin usein mainittavan, ja jonka hyväntahtoisuudesta Kuunvalon ja Murmulin tulevaisuus riippui.

Maahinen on satukirja, mutta tarkoitettu aikuisille. Sen tapahtumat ovat aikuisten maailmasta, lapsille tuntemattomia ja hämmentäviä.

Kenelle

Kirja on kiintoisaa lukemista kaikille jotka pitävät mukavista kertomuksista, paikoin hauskoista, paikoin pikkaisen jännittävistä. Se sopii hyvin iltalukemiseksi tai bussikirjaksi. Sen voi antaa myös lahjaksi, syntymäpäivänä, äitienpäivänä, isänpäivänä, jouluna...